Iin kunta yhdessä Porvoon ja Kauniaisten kanssa on mukana D-Mat -yrityksen järjestämään Kestävien elämäntapojen kiihdyttämössä. Iin kunnasta kiihdyttämöön osallistuu 8 kotitaloutta. Heidän hiili- ja materiaalijalanjäljet […]
Iin kunta (24)
Iin kunta hankki kahden jo aiemmin kunnan käytössä olleen täyssähköpakettiauton lisäksi kaksi uutta sähköpakettiautoa. Lisäksi hankittiin aiemman viiden sähköhenkilöauton lisäksi yksi auto lisää. Kaksi henkilöautoa […]
Iin kunnassa on aloitettu vuoden 2021 tammikuussa kokeilu biojätteen keräämisestä. Pienissä kunnissa, joissa on paljon haja-asutusta, biojätteen kerääminen ja kuljettaminen kustannustehokkaasti on haasteellista. Iissä tehtiin […]
Iin kunnan alueella sijaitsevan Kuivaniemen paloaseman sähkönkulutus laski marraskuussa 2019 asennetun Optiwatti-järjestelmän ansiosta ensimmäisen käyttövuoden aikana 24106 kWh, ja rahallinen säästö oli vuodessa arviolta 3086 […]
Iin seurakunta käsittää laajan alueen Oulun rajalta Haukiputaalta aina Pudasjärven, Simon ja Ranuan kunnan rajoille saakka. Seurakunnalla on henkilökuntaa 20 työntekijää. Seurakunnan käytössä on Iin […]
Jakkukylän koululla (1152 brm2 ) poltettiin aiemmin kattilassa kevyttä polttoöljyä. Iin kunnassa on pyritty luopumaan kokonaan öljylämmityksestä, joten uudeksi lämmitysmuodoksi päätettiin hankkia vesi- ilmalämpöpumppu. Huippu […]
• Taustalla valtuustoryhmän aloite joukkoliikenneyhteyksien parantamiseksi •Aiheen ajankohtaisuutta tukee myös Oulun kaupungin nuorille toteuttama kysely, jonka avulla kartoitettiin nuorten toiveita asuinympäristölleen. Yhdeksi pääkohdaksi (kolmesta tärkeimmästä […]
Ulkovalaistuksen elohopeahöyry valaisimet korvattiin Led-valoilla joihin yhdistettiin älykäs ohjaus. Sähkönkulutuksen laskennallinen säästö ohjauksen osalta 70 % . Yhdistettynä uusiin valaisimiin on säästö liki 90 % […]
Noin 100m pitkässä käytävässä aiemmin aikaohjatut (7-19) T8 loisteputket vaihdettin LED-valaisimiin sekä niihin kytkettiin älyohjaus. Käytävään tuli 9 liikesensoria ja ne toimivat internetyhteyden kautta gateway […]