Iin kunta hankki kahden jo aiemmin kunnan käytössä olleen täyssähköpakettiauton lisäksi kaksi uutta sähköpakettiautoa. Lisäksi hankittiin aiemman viiden sähköhenkilöauton lisäksi yksi auto lisää. Kaksi henkilöautoa oli jo aiemmin kuntalaisten vuokrattavissa virka-aikojen ulkopuolella, ja myös uusi sähköauto on kimppakäytössä. Näin kunnan työntekijöiden virka-ajot sujuvat sähköisesti, ja myös kuntalaiset voivat pientä korvausta vastaan ajaa vähäpäästöisesti.
