Asikkala säästää energiaa älykkäillä katuvaloilla

Asikkalan uudet katuvalot pimeässä illassa
Asikkalan uudet katuvalot valaisevat tehokkaasti ja säästävät energiaa.

Asikkala hankki vuonna 2021 älykkään ulkovalaistuksen kunnan liikuntapaikoille, teille ja puistoihin. Ulkovalojen saneerausprojektissa kuntaan vaihdettiin yhteensä lähes 1700 älykkäästi etäohjattua valaisinta. Uudet led-katuvalot säästävät rutkasti energiaa jo itsessään, mutta lisäksi järjestelmä on optimoitavissa muuttuvien tarpeiden mukaisiksi. Katuvalojen tehoa ja päälläoloaikaa voidaan säätää vaivattomasti etänä ja valaistusta voidaan muokata kulloisenkin tarpeen mukaan. Asikkalan kunnan tekninen johtaja Harri Hirvonen on projektiin tyytyväinen.

Nyt on kaduilla hyvä valaistus ja ohjaukset toimii.

tekninen johtaja Harri Hirvonen

Liikuntapaikoilla valot palavat tarpeen mukaan. Urheilukentän valot kirkastuvat nappia painamalla ja kuntoradan himmennetyt valot kirkastuvat kun ne havaitsevat liikettä. Näin voidaan taata esimerkiksi yöllisille hiihtoretkille täsmävalaistus hiihtäjän oman tahdin mukaisesti ilman että kaikkien ladun varrella olevien valojen täytyy palaa koko ajan. Hiihtäjä saa siis nautiskella omasta yksityisestä valokeilastaan koko matkan ajan eikä valoenergiaa pääse karkaamaan harakoille.

Asikkalan kunnan Hyvinvointijohtaja Matti Kettunen iloitsee siitä, että vaikka valot sammuvat klo 22, niin senkin jälkeen kuntoradalle voi mennä hiihtämään ja valot syttyvät liiketunnistuksen mukaan. Liikkumaan pääsevät vaikkapa vuorotyötä tekevät.

Kuntalaiset voivat käydä hiihtämässä 24/7 ilman otsalamppujakin ja valot palavat vain silloin kun niille on tarvetta.

hyvinvointijohtaja Matti Kettunen

Tehty investointi maksaa itsensä takaisin muutamassa vuodessa

Lapset katuvalon alla
Asikkalan uudet energiatehokkaat ulkovalaisimet takaavat turvallisen ulkoilun myös päivän hämärtyessä.

Katuvaloihin investointi oli Asikkalalta merkittävä päätös, mutta se maksaa itsensä takaisin varsin nopeasti etenkin nyt kun sähkön hinta on rajussa nousussa. Katuvalaistuksen muuttaminen led-valoihin voi tiputtaa ulkovalaistuksen energiankulutuksen noin 70% aiemmasta kulutuksesta. Katuvalot uusittiin kohteisiin syksyn 2021 aikana ja jo ensimmäisenä vuonna kertynyt energiansäästö on ollut huomattavaa. Elokuusta 2021 heinäkuuhun 2021 Asikkalan katuvalojen yhteenlaskettu kulutus oli noin 360MWh. Edeltävään vuoteen kulutus oli laskenut noin 317MWh eli 47%!

Tällä hetkellä Asikkalassa käytettävän sähkön hinta on 140 euroa/ MWh eli rahallista säästöä kertyy vuodessa lähes 45 000 euroa. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus katuvalaistuksen energiansäästöstä, sillä tulevaksi talveksi katuvalojen valaisuteho lasketaan 40%:iin osana Astetta alemmas -energiansäästökampanjaa. Katuvaloista saatavaa energiansäästöä on siis odotettavissa entistäkin enemmän ilman että yleisten alueiden turvallisuus merkittävästi kärsii valaistuksen vähentämisestä.

Asikkalan kunnassa käytetään päästötöntä energiaa, joten suoranaisia päästövähennyksiä uusilla katuvaloilla ei Asikkalassa saavuteta. Suomen keskimääräisellä sähköntuotannon päästökertoimella (vuosien 2018-2020 keskiarvo: 89 kg CO2/MWh, lähde Motiva) laskettuna Asikkalan katuvaloilla olisi kuitenkin saavutettu yli 28 000 kg CO2  tiputus päästöihin.

Valaistuksen palveluna sekä valaistuksen älykkään ohjauksen  Asikkalaan toimitti kotimainen C2 SmartLight Oy.

Toimijat ja hankkeet

Loikka-arkisto kunnalle Asikkala.

Jätä kommentti

Voit etsiä loikkia yhdellä tai useammalla hakusanalla. Haku kohdistuu loikkien sisältöön ja metatietoihin, kuten kategorioihin, asiasanoihin ja sijaintiin. Hakemalla esimerkiksi "ilmastoloikka porvoo" löytyvät kaikki Porvoon kaupungista raportoidut ilmastoloikat. You can search for leaps matching one or more terms. The search targets both content and metadata such as categories, keywords, and location. For example, by searching for "climate leap Porvoo" you will find all the climate leaps reported in the city of Porvoo.

Onko Kestävyysloikka hyvä? Vastaa kyselyyn ja auta meitä kehittämään palvelua: link.webropol.com/s/Kestavyysloikka