Yritysesimerkki: Lainauspalvelu Kuinoma kannustaa ihmisiä jakamistalouteen

Kuinoma on tavaran lainaamiseen tarkoitettu palvelu, jonka kautta sekä yksityiset ihmiset että yritykset voivat kätevästi vuokrata tavaroitaan muille palvelun käyttäjille. Palvelu auttaa käyttäjiään hallitsemaan vuokrattavia tuotteita, vuokrahinnastoja, vuokraehtoja, varauskalenteria, varauksia, vuokrauksia, vuokramaksuja ja vahingonkorvauksia.

Teltat ovat Kuinoman lainatuimpia tuotteita. Kuva: Kuinoma

Kaiken takana ovat kateelliset suomalaiset

Kuinoman perustaja Markku Jussila.

Kuinoman tarina alkaa vuosikymmenten takaisilta Alpeilta. Sieltä palvelun perustaja Markku Jussila löysi itsensä ihailemasta ruotsalaisten lasketteluturistien tyylikkäitä vuokravälineitä. Ruotsalaisten uudenveroiset varusteet olivat kaukana Suomen vuokraamojen nuhjuisesta tarjonnasta.

”Silloin tuli ihmeteltyä, että tää on jotain mitä Suomesta puuttuu täysin, laadukkaiden tavaroiden ja laadukkaiden erikoisharrastevälineiden vuokraaminen”

Kun yksityisten ihmisten nettikirpparit olivat lyöneet läpi, Jussila näki mahdollisuuden myös yksityisten ihmisten väliselle tavaran vuokrauspalvelulle. Ideaa palvelusta oli vuosien saatossa viety eteenpäin osittain samalla ruotsalaisten välineitä kadehtineella porukalla.

Vuonna 2007 avatulla palvelulla on tuhansia käyttäjiä, joista osa on ollut mukana palvelun ensimmäisistä päivistä asti. Käyttäjistä noin kymmenys on yritysmäisiä toimijoita ja loput yksityisiä tavaranvuokraajia. Kysyntää on erityisesti retkeily- ja ulkoiluvälineille. Vuokratuimpia tuotteita ovat vuodesta toiseen teltat ja vapaalaskussa tarvittava turvavälineistö.

Yhteiskuntaa ei ole rakennettu Kuinomaa varten

Jussila luettelee kolme suurinta haastetta: logistiikka, vuokramaksut ja vakuutukset. Kaikki kolme ovat olleet läsnä aivan alusta alkaen ja ainoastaan logistiikkaa koskevat ongelmat on selätetty. Vuokramaksut ja vakuutukset sen sijaan antavat Kuinomalle edelleen kunnon vastuksen.

Kun sä perustat nettikauppaa sulla on valittavana monta erilaista maksutapaa, kuitenkin vain muutama maksutapa soveltuu vuokraamiseen. Meillä on yhteistyökumppaneina oikeastaan ne ketkä suostuvat tätä tekemään ja palveluitaan soveltamaan

Jussilan mukaan jakamistalouden leviäminen vaatisi näiltä osin yhteiskunnallista asennemuutosta. Suhtautuminen jakamistalouteen aitona vaihtoehtona kertakäyttökulttuurille kannustaisi rahoitus- ja vakuutusyhtiöitä kehittämään palvelujaan myös vuokraamista varten. Uuden tavaran myyntiin suunnitellut toimintatavat ja sopimuskäytännöt kun eivät kunnolla taivu vuokraamiseen.

”Monet meille tarjotuista palveluista ovat kategoriaa: on me joku joskus kokeiltu tuollaista mutta ei me varsinaisesti sitä markkinoida, ei se oo meille iso bisnes”

Rahoitus- ja vakuutuskäytänteisiin kohdistuneista haasteista huolimatta, Kuinoma on onnistunut kehittämään luotettavat toimintatavat vuokrauksen molempien osapuolten ja heidän oikeuksiensa turvaksi. Käytäntöjä on kuitenkin kehitetty yli kymmenen vuotta ja se, että uusi vuokraamoyrittäjä joutuisi kohtaamaan samat ongelmat, on Jussilan mielestä käsittämätöntä.

Kuinoman tavoitteena ei ole maailmanvalloitus

Jussilan mukaan yksityishenkilöiden välisellä vuokratoiminnalla on mahdollista kasvaa vain tiettyyn rajaan asti. Kuinoman tavoitteena onkin saada alalle uusia yritysmäisempiä toimijoita, ensin kymmeniä, sittemmin satoja. Kuinoman rooli tässä kehityksessä on tarjota helppo ja turvallinen alusta uusille yrittäjille kehittää toimintaansa.

”Ammattimainen toimija tuo luottamusta, plus silloin saadaan riskiä hajautettua, kun yritys pienellä riskillä ostaa uudentyyppisiä vuokratuotteita ja lähtee kokeilemaan uudentyyppisiä tuoteperheitä Kuinoman sisällä. Ei yksityisiltä ihmisiltä voi vaatia ja olettaa, että he ottaisivat riskiä haluaako muut vuokraa tätä mun tuotetta vai ei”

Vuokraamotoiminnan kasvattamisella on myös syvempi yhteiskuntaa muuttava tavoite. Jussila haluaisi, että kestämätön kuluttaminen vähenisi ja jakamistalous löisi kunnolla läpi. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan koko Kuinoman ympärillä olevan yhteisön panosta.

Me halutaan kannustaa ihmisiä jakamistalouteen ja toivotaan, et vuokraamotoiminta seuraisi sitä trendiä, mikä tuolla kevytyrittäjyyden puolella on menossa. Sitten me voidaan yhdessä sanoo rinta rottingilla, että montako uutta vuokraamoa on Kuinoman kautta perustettu Suomeen!

Aloittelijan opas jakamistalouteen

Jakamistalous voi vaikuttaa askeleelta tuntemattomaan, mutta Jussila kannustaa kaikkia tutustumaan toimintaan. Kuinoma tarjoaa uusille vaihtotaloudesta kiinnostuneille turvallisen ja helpon keinon kokeilla sekä muiden tarjoamien tavaroiden vuokraamista että omaa vuokraustoimintaa.

Omien tavaroiden vuokraamiseen Jussila antaa yksinkertaisen ohjeet. Hän haastaa miettimään kolme arvokkainta ja käytetyintä tavaraa, sellaisia mitä itsekin haluaa vielä käyttää. Näillä tavaroilla on todennäköisesti eniten kysyntää. Sellaiset tavarat joita ei itsekään käytä on syytä myydä pois, niille tuskin löytyy vuokraajaa.

Jakamistaloudesta kiinnostuneita Jussila kannustaa rohkeasti lainaamaan jotain hullunkurista ja mielenkiintoista. Vuokraamisen ei tarvitse perustua välttämättömään tarpeeseen, vaan tavaraa voi vuokrata myös huvin vuoksi. Vuokraamista ensimmäistä kertaa kokeilevan ei kannata rajoittua miettimään jotain järkevää vuokrausta vaan antaa mielikuvituksensa lentää.

Lisätietoa:

Jätä kommentti

Voit etsiä loikkia yhdellä tai useammalla hakusanalla. Haku kohdistuu loikkien sisältöön ja metatietoihin, kuten kategorioihin, asiasanoihin ja sijaintiin. Hakemalla esimerkiksi "ilmastoloikka porvoo" löytyvät kaikki Porvoon kaupungista raportoidut ilmastoloikat. You can search for leaps matching one or more terms. The search targets both content and metadata such as categories, keywords, and location. For example, by searching for "climate leap Porvoo" you will find all the climate leaps reported in the city of Porvoo.