Kiertonet auttaa julkisia toimijoita kierrättämään tarpeettoman omaisuutensa

Kun julkiseen organisaatioon hankitaan uutta, vanha tavara voi jäädä tarpeettomana varastoon tai se saatetaan myydä vaihdossa alhaiseen, lähes nimelliseen hintaan. Käyttökelpoista omaisuutta päätyy jopa jätteeksi. Näin verovaroilla hankitun yhteisen omaisuuden arvoa hukkaantuu ja ympäristöjalanjälki kasvaa.

Käytetyllä omaisuudella on arvoa

Tähän ongelmaan Kiertonet tarjoaa kiertotaloutta edistävän ratkaisun: tehokkaan ja läpinäkyvän myyntikanavan julkisten organisaatioiden irtaimen omaisuuden ja kiinteistöjen myymiseen.

– Kiertonet.fi on verkkohuutokauppa, jonka avulla julkiset organisaatiot saavat omaisuudestaan sen arvoa vastaavan hinnan nopeasti, pienillä myyntikustannuksilla ja ilman ylimääräistä varastoimista, Kiertonet-palvelun tarjoavan Kiertoa Oy:n toimitusjohtaja Pekka Kallunki kertoo.

Ostajana Kiertonetissä voi toimia kuka tahansa. Kiertonetistä voi tehdä mitä erilaisimpia löytöjä luontoa säästäen ja kiertotaloutta edistäen.

– Huutokauppoihin voi osallistua vaikkapa omalta kotisohvalta, ei tarvitse ajaa esimerkiksi kunnan tai kaupungin varikolle perinteiseen huutokauppaan, Kallunki sanoo.

Työskennellessäni kunta-alalla hankintapäällikkönä minua alkoi viranhaltijana vaivata ajatus käytetyn omaisuuden kohtalosta. Päätin avata kiertotaloutta edistävän verkkohuutokaupan

toimitusjohtaja Pekka Kallunki, Kiertoa Oy

Myynti riskitöntä

Myynti Kiertonetissä on täysin riskitöntä, eikä myyjän tarvitse olla myynnin ammattilainen. Ainoa kustannus myyjälle on myyntikomissio, joka veloitetaan vain toteutuneista kaupoista ja jonka suuruus määräytyy myydyn omaisuuden hinnan mukaan.

Kiertonet-palvelu huomioi erityisesti julkisen sektorin tarpeet.

– Esimerkiksi maksuprosessi ja maksujen raportointi toteutuvat julkisen sektorin avoimuusvaatimuksia noudattaen, Kallunki kuvaa.

 Resurssiviisas palvelu

Kiertonet-palvelu toimii yhteiskuntavastuullisesti, ekologisesti ja resurssiviisaasti: Jollekulle turha tavara saa uuden elämän. Verovaroin hankitusta omaisuudesta saadaan sen arvoa vastaava hinta, mikä tuo tuloja julkiselle sektorille. Huutokauppa käydään verkossa, ja sen päätyttyä tavara siirtyy suoraan myyjältä ostajalle ilman ylimääräisiä välivarastointeja tai kuljetuksia.

Koko prosessi mahdollistaa sen, että aikaa, tilaa, työtä ja energiaa säästyy, kiertotalous edistyy ja hiilijalanjälki pienenee.

Kierto-Kauko innostaa julkista sektoria kierrättämään.

Julkisten hankintojen asiantuntija

 Kiertoa Oy aloitti toimintansa vuonna 2015. Yritys tarjoaa julkiselle sektorille omaisuudenhallintaan kiertotaloutta edistäviä ratkaisuja ja auttaa käyttämään yhteisiä varoja vastuullisesti, ympäristöä suojellen ja kasvua vahvistaen.

– Olemme kiertotalouden, julkisten hankintojen ja kilpailutusten asiantuntija. Verkkohuutokaupan ohessa tarjoamme julkiselle sektorille palveluita esimerkiksi inventointiin, arviointiin tai kiinteistöjen myyntiin tarvittaviin kuvauksiin liittyen, Kallunki kertoo.

Kiertoa Oy on hyvä esimerkki siitä, miten kiertotalouden innoittamana voi syntyä uutta ja kannattavaa liiketoimintaa. Yrityksen toiminta on kasvanut viime vuosina jatkuvasti, ja se työllistää nyt neljä henkilöä. Uusia palveluja on suunnitteilla, ja toimintaa on mahdollista laajentaa tulevaisuudessa myös ulkomaille.

Lisätietoja:

Pekka Kallunki, 050 540 1609, pekka.kallunki@kiertonet.fi, toimitusjohtaja, Kiertoa Oy

Kiertonet.fi

Toimijat ja hankkeet

Loikka-arkisto toimijalle Kiertonet.fi.

Jätä kommentti

Voit etsiä loikkia yhdellä tai useammalla hakusanalla. Haku kohdistuu loikkien sisältöön ja metatietoihin, kuten kategorioihin, asiasanoihin ja sijaintiin. Hakemalla esimerkiksi "ilmastoloikka porvoo" löytyvät kaikki Porvoon kaupungista raportoidut ilmastoloikat. You can search for leaps matching one or more terms. The search targets both content and metadata such as categories, keywords, and location. For example, by searching for "climate leap Porvoo" you will find all the climate leaps reported in the city of Porvoo.