Yritysesittelyssä Waste to Taste ry ja hävikkiruokaravintola Loop

Hävikkiruoan vähentämiseen pyrkivän Waste to Taste ry:n pyörittämä Suomen ensimmäinen hävikkiruokaravintola Loop muuttaa hävikin herkuiksi.

Globaalisti noin 30 prosenttia eli 1,3 miljardia tonnia kaikesta tuotetusta ruoasta joutuu hävikkiin. Suomessa syömäkelpoisesta ruoasta haaskataan koko elintarvikeketjussa peräti 10–15 prosenttia. Kaupoissa syntyvän hävikin osuus tästä on noin 18 prosenttia, eli 65–75 miljoonaa kiloa.

Waste to Taste ry:n toiminnanjohtaja Satu Vainion mukaan yhdistys pelastaa 600 kiloa hävikkiruokaa päivässä. Vajaa puolet kerätystä hävikistä käytetään yhdistyksen pyörittämän hävikkiravintola Loopin keittiössä ja loput luovutetaan kirkolle ja muille hyväntekeväisyystoimijoille.

Vainio toteaakin From Waste to Taste:n toiminnan olevan vielä hyvin pientä verrattaessa ruoan kokonaishävikkiin. Hän kuitenkin uskoo siihen, että ruokahävikkiä saadaan vähennettyä.

”Vaikka hävikistä yleensä puhutaankin kauheana asiana ja ruokaa menee edelleen hukkaan, niin kyllä paljon on myös viime vuosina tapahtunut, että syömäkelpoinen hyvä ruoka saataisiin käyttöön, eikä sitä olisi turhaan kasvatettu”

Keskeinen rooli hävikin vähentämisessä on kuluttajilla. Suomessa kotitaloudet heittävät vuosittain roskiin 120–160 miljoonaa kiloa ruokaa. Henkilöä kohden heitämme ruokaa pois keskimäärin 23 kiloa vuodessa, noin 125 euron arvosta.

Hävikin vähentäminen vaatii arjen kulutustottumusten muuttamista. Esimerkiksi ruoan ostaminen verkkokaupasta voi Vainion kokemusten mukaan vähentää hukkaostosten määrää. Hän kannustaa kokeilemaan ja pitämään arjen pieniä tekoja aidosti merkittävinä.

”Yhdessä viikossa ei pysty kovinkaan paljoa tekemään ilmaston hyväksi, mutta kun katsot koko vuoden, niin kyllä yksi ihminen pystyy vaikuttamaan yllättävän paljon”

Toimijat ja hankkeet

Loikka-arkisto toimijalle From Waste to Taste ry.
Loikka-arkisto toimijalle Hävikkiravintola Loop.

Jätä kommentti

Voit etsiä loikkia yhdellä tai useammalla hakusanalla. Haku kohdistuu loikkien sisältöön ja metatietoihin, kuten kategorioihin, asiasanoihin ja sijaintiin. Hakemalla esimerkiksi "ilmastoloikka porvoo" löytyvät kaikki Porvoon kaupungista raportoidut ilmastoloikat. You can search for leaps matching one or more terms. The search targets both content and metadata such as categories, keywords, and location. For example, by searching for "climate leap Porvoo" you will find all the climate leaps reported in the city of Porvoo.