Projektissa selvitettiin ruoan uudelleenjakamista ruokahävikin vähentämisen keinona Suomessa. Tavoitteina oli selvittää potentiaalia ja tapoja lisätä ylijäämäruoan käyttöä Suomen ruoka-apujärjestöissä. Kyselyillä ja haastatteluilla selvitettiin ruoka-aputoiminnan laajuutta, […]
hävikkiruoka (5)
Mikkelin kouluilta lahjoitetaan kerran viikossa hävikkiruokaa Etelä-Savon hyvinvointijärjestöjen tuki ry:n (Estery) hävikkiruokalounaalle. Koronatauon jälkeisenä keväänä 2022 on ruokaa haettu jakoon viideltä koululta. Tietoja kerättiin viidestä […]
Helmikuun 2016 HINKUteon palkinnonsaajaksi raati on valinnut Rauman kaupungin esimerkillisestä toiminnasta keskuskeittiössä syntyvän hävikkiruoan vähentämiseksi. Ylijääneen ruoan jako tapahtuu yhteistyössä Suomen Punainen Risti (SPR) -hyväntaekeväisyysjärjestön […]
Hävikkiruoan vähentämiseen pyrkivän Waste to Taste ry:n pyörittämä Suomen ensimmäinen hävikkiruokaravintola Loop muuttaa hävikin herkuiksi. Globaalisti noin 30 prosenttia eli 1,3 miljardia tonnia kaikesta tuotetusta ruoasta […]
Kolmatta kertaa järjestetyillä hävikki- ja kiertotalousfestivaaleilla suomalaiset kiertotaloustoimijat esittelivät toimintaansa. Festareilla pääsi mm. syömään hävikistä valmistettua ravintolaruokaa ja maistelemaan muita hävikkiin joutuneesta ruoasta valmistettuja tuotteita, […]