Lohjan Munkkaan biokaasulaitoksesta päästötöntä energiaa ja luonnonmukaista lannoitetta pelloille

Lohjan biokaasulaitos Gasum
Munkkaan biokaasulaitos. Kuva: Gasum

Lohja otti kiertotaloudessa ja uusiutuvien energioiden tuottamisessa ison askeleen, kun Gasumin biokaasulaitos aloitti kaupallisen toimintansa Munkkaan jätelaitoksen yhteydessä tammikuussa 2021.

Munkkaan biokaasulaitos tekee biohajoavista raaka-aineista, esim. syömäkelvottomasta hävikkiruoasta, teollisuuden sivuvirroista tai pilaantuneista viljelykasveista, biokaasua. Biokaasua voidaan hyödyntää monipuolisesti teollisuudessa ja liikenteessä, minkä lisäksi prosessissa syntyy maatalouden käyttöön luonnonmukaista lannoitetta. Munkkaan laitos käsittelee vuosittain noin 60 000 tonnia biohajoavia raaka-aineita, joista syntyy jalostuksessa 40 GWh biokaasua sekä 50 000 tonnia lannoitteita. Biokaasun määrä vasta n. 4000 henkilöauton vuoden aikana syntyvää polttoainekulutusta. Laitoksen käyttöiäksi on arvioitu n. 20 vuotta.

Gasumin päätös kohdistaa laitosinvestointi juuri Lohjalle oli pitkä prosessi. Ensimmäisen kerran asiaa ryhdyttiin suunnittelemaan 2010-luvun alkupuolella. Lohja valikoitui biokaasulaitoksen sijainniksi useammasta syystä: alueella oli jo valmis, hyvä maakaasuverkko sekä paljon maataloutta, jolloin syntyvälle lannoitteelle ja maanparannusaineelle löytyisi käyttöä, kertoo Gasumin tuotantojohtaja Ari Suomilammi. Alueella ei myöskään ollut ennestään vastaavaa, biohajoavia raaka-aineita hyödyntävää suuren mittakaavan toimintaa.

Munkkaan biokaasulaitoksessa syntyvä lannoite sopii myös luomuviljelyyn. Kuva: Markku Levula
Munkkaan biokaasulaitoksessa syntyvä lannoite sopii myös luomuviljelyyn. Kuva: Markku Levula

Biokaasulaitoksen rakentuminen vaati useiden toimijoiden sujuvaa yhteistyötä. Munkkaan biokaasulaitos rakentui Rosk’n Rollin Lohjan jätekeskuksen yhteyteen. Lohjan kaupungin osin omistama, Länsi- ja Itä-Uudellamaalla toimiva jäteyhtiö Rosk’n Roll toivotti Gasumin lämpimästi tervetulleeksi, sillä jäteyhtiö tahtoo olla mukana luomassa kiertotalouden toimijoiden keskittymiä. Yhteistyö Gasumin ja Lohjan kaupungin välillä sujui alusta asti myös jouhevasti ja tehokkaasti. Gasumin Ari Suomilammi kiittelee lisäksi paikallisten myönteistä suhtautumista Munkkaan biokaasulaitokseen. Laitoksen rakentaminen mahdollistui työ- ja elinkeinoministeriön tuen avulla.

Suomilammi iloitsee, että biokaasu kiinnostaa nyt kovasti ja kasvattaa suosiotaan. ”Biokaasulaitoksen toiminta tukee kiertotaloutta kahdella tavalla: siinä kiertävät energian lisäksi myös ravinteet. Tämä on erityisen hienoa nyt vallitsevassa tilanteessa.” Lohjan kaupungin teknisen johtajan Pasi Perämäen mukaan uusiutuvien energioiden merkitys on nyt suurempi kuin koskaan.

Munkkaan biokaasulaitoksen kaltaisten investointien avulla voimme Suomessa vahvistaa energiaomavaraisuutta ja suojella samalla ainutlaatuisen kaunista luontoamme, mitä meillä Lohjalla arvostetaan erityisen paljon.

Lohjan kaupungin tekninen johtaja Pasi Perämäki

Toimijat ja hankkeet

Loikka-arkisto hankkeelle Kohti hiilineutraalia kuntaa (Hinku).
Loikka-arkisto toimijalle Gasum.
Loikka-arkisto kunnalle Lohja.

Jätä kommentti

Voit etsiä loikkia yhdellä tai useammalla hakusanalla. Haku kohdistuu loikkien sisältöön ja metatietoihin, kuten kategorioihin, asiasanoihin ja sijaintiin. Hakemalla esimerkiksi "ilmastoloikka porvoo" löytyvät kaikki Porvoon kaupungista raportoidut ilmastoloikat. You can search for leaps matching one or more terms. The search targets both content and metadata such as categories, keywords, and location. For example, by searching for "climate leap Porvoo" you will find all the climate leaps reported in the city of Porvoo.