Muhoksen Tähtiareenan aurinkovoimala

Muhoksen Tähtiareenan aurinkovoimala. © Hannu Leskelä, Muhoksen kunta

Muhoksen kunta hankki uuden liikuntahallin Tähtiareenan katolle 42,6 kW:n tehoisen aurinkovoimalan kesällä 2016. Voimalan tuottama sähkö käytetään liikuntahallin jäähdytykseen ja ilmanvaihdon pyörittämiseen.

Vuoden 2018 loppuun mennessä paneelit olivat tuottaneet sähköenergiaa yhteensä 68 MWh. Paras tuotantokuukausi on ollut elokuu 2017, jolloin tuotto oli 8,1 MWh. Vuoden 2018 kokonaistuotto oli 31,4 MWh.

Investointikustannukset olivat 42 000 euroa ja vuotuisten säästöjen on arvioitu olevan 2 800 euroa. Voimalan takaisinmaksuaika on 15 vuotta.

Lisätietoja:

tekninen johtaja Mikko Kari, Muhoksen kunta, mikko.kari@muhos.fi

Toimijat ja hankkeet

Loikka-arkisto hankkeelle Kohti hiilineutraalia kuntaa (Hinku).
Loikka-arkisto kunnalle Muhos.

Jätä kommentti

Voit etsiä loikkia yhdellä tai useammalla hakusanalla. Haku kohdistuu loikkien sisältöön ja metatietoihin, kuten kategorioihin, asiasanoihin ja sijaintiin. Hakemalla esimerkiksi "ilmastoloikka porvoo" löytyvät kaikki Porvoon kaupungista raportoidut ilmastoloikat. You can search for leaps matching one or more terms. The search targets both content and metadata such as categories, keywords, and location. For example, by searching for "climate leap Porvoo" you will find all the climate leaps reported in the city of Porvoo.