Hangon kaupunki hankki 12 aurinkovoimalaa

Kuvassa Hangon kaupunginjohtaja Denis Strandell sekä Hinku-hankkeen vastuullinen johtaja Jyri Seppälä

Hangon kaupunki on valittu helmikuun Hinku-teon palkinnonsaajiksi esimerkillisestä aktiivisuudesta päästöjä vähentävästä toiminnasta ja uusiutuvan energian käyttöön siirtymisestä. Kaupunki asennuttaa 12 aurinkovoimalaa kiinteistöjensä katoille ja maahan. Voimaloiden yhteenlaskettu teho on noin 700 kilowattia. Aurinkovoimaloista viisi on jo asennettu ja loput asennetaan tulevan kevään aikana.

Hanko hankki osan aurinkovoimaloistaan Suomen ympäristökeskuksen ja Kuntahankintojen yhteishankinnan kautta. Voimalat rahoitetaan 12-vuotisella leasingsopimuksella, jossa veloitus vastaa voimaloiden tuottaman sähkön arvoa verkosta ostettuna. Tämän jälkeen paneelit siirtyvät kaupungin omistukseen ja tuottavat ilmaista energiaa vielä noin 30 vuoden ajan. Aurinkovoimalat toimitti GreenEnergy Finland. 12-vuotisen sopimuksen jälkeen vuosittaiset säästöt ovat arviolta 63 000 €.

Hankinta on täysin kustannusneutraali, me emme siis investoi tähän euroakaan.  

Hangon kaupunginjohtaja Denis Strandell

Toisen osan aurinkopaneeleista kaupunki hankki Forus Capital ja Valoe yritysten kautta. Kaupunki sitoutui ostamaan voimaloiden tuottaman sähkön hieman jopa markkinahintaa alhaisemmalla hinnalla 10–15 vuoden ajan sähkön hinnasta riippuen. Kun takaisinmaksu on suoritettu, paneelit siirtyvät kaupungin omistukseen. Sen jälkeen ne tuottavat vielä vuosikymmeniä kaupungille ilmaista sähköä.

Toimenpiteestä ei koitunut kaupungille kuluja, koska paneelien hankintakustannukset ovat suunnilleen samalla tasolla kuin energiakustannuksissa syntyvät säästöt.

Hyvän esimerkin näyttäminen kannustaa myös muita kuntia ja kuntalaisia siirtymään uusiutuvan energiaan. Helsingin yliopiston tutkimuksen mukaan aiemmin asennetut aurinkovoimalat lisäävät uusien voimaloiden määrää samalla kadulla noin 15 prosenttia.

Kunnat, kuntayhtymät, kuntien omistamat yritykset ja seurakunnat voivat edelleen osallistua Suomen ympäristökeskuksen ja KL Kuntahankinnat Oyn järjestämään aurinkosähkövoimaloiden yhteishankintaan ilman omaa kilpailutusta. Sopimukseen voi liittyä koska tahansa vuoteen 2020 asti ja jatkossa koko nelivuotisen sopimuskauden ajan.

Lisätietoa

Toimijat ja hankkeet

Loikka-arkisto hankkeelle EconomisE – kiinteistöjen ilmastopäästöt alas.
Loikka-arkisto hankkeelle Kohti hiilineutraalia kuntaa (Hinku).
Tämän sivuston sisältö edustaa ainoastaan EconomisE-projektin näkemyksiä. EASME / Euroopan komissio ei ole vastuussa sivuston sisältämän informaation mahdollisesta käytöstä.

Jätä kommentti

Voit etsiä loikkia yhdellä tai useammalla hakusanalla. Haku kohdistuu loikkien sisältöön ja metatietoihin, kuten kategorioihin, asiasanoihin ja sijaintiin. Hakemalla esimerkiksi "ilmastoloikka porvoo" löytyvät kaikki Porvoon kaupungista raportoidut ilmastoloikat. You can search for leaps matching one or more terms. The search targets both content and metadata such as categories, keywords, and location. For example, by searching for "climate leap Porvoo" you will find all the climate leaps reported in the city of Porvoo.