Mikkelin kouluilta lahjoitetaan kerran viikossa hävikkiruokaa Etelä-Savon hyvinvointijärjestöjen tuki ry:n (Estery) hävikkiruokalounaalle. Koronatauon jälkeisenä keväänä 2022 on ruokaa haettu jakoon viideltä koululta. Tietoja kerättiin viidestä […]
Organisaatio/hanke: Järjestöt (10)
Pohjois-Iin kylässä lampaat ylläpitävät laiduntamalla uhanalaisten perinnebiotooppien eli niittyjen ja hakamaiden monimuotoisuutta ja perinnemaisemia mm. Hiastinhaaran luontopolun alueella. Perinnebiotoopit ovat pitkään jatkuneen perinteisen maatalouskäytön, laidunnuksen […]
Pohjois-Iissä kyläyhdistys hoitaa suosittua Hiastinhaaran luontopolku- ja lintutornialuetta laitumineen Iin kunnan kanssa tehdyllä sopimuksella. Kyläyhdistys on myös osallistunut aktiivisesti luontopolun ja lintutornin suunnitteluun ja kunnostamiseen. […]
Kun muutama vuosi sitten Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK oli mukana tekemässä Sitran ensimmäistä kiertotalouden tiekarttaa, oivallettiin, että maataloudessa on runsaasti sivuvirtoja, joita pitäisi saada […]
Kasvaako kierrätysinto kun muovinkeräyksestä maksetaan? Entä toimisiko elintarvikepakkausten panttijärjestelmä? Soinissa järjestettiin ainutlaatuinen kokeilu. Toteuttajina olivat Soinin 4H-yhdistys ja tietenkin muovia keränneet asukkaat, jotka ovat ottaneet […]
Helmikuun 2016 HINKUteon palkinnonsaajaksi raati on valinnut Rauman kaupungin esimerkillisestä toiminnasta keskuskeittiössä syntyvän hävikkiruoan vähentämiseksi. Ylijääneen ruoan jako tapahtuu yhteistyössä Suomen Punainen Risti (SPR) -hyväntaekeväisyysjärjestön […]
From Waste to Taste ry:n pyörittämän hävikkiruokaravintola Loopin, Helsingin Teurastamolla artesaanijäätelöä valmistava jäätelöbaari Jädelinon ja Järvikylän Yrttien yhteistyössä kehittämä hävikkijäätelö Jätelö muuttaa suhtautumista arkiseen ruokahävikkiin. […]
Leipä on suurin yksittäinen hävikkiruoka Suomessa. Kuluttajat ovat tottuneet laajaan valikoimaan tuoretta leipää, joten hävikkiä syntyy väistämättä, sillä leivän kiertoaika on lyhyt. Leipää jää hävikkiin […]
Hävikkiruoan vähentämiseen pyrkivän Waste to Taste ry:n pyörittämä Suomen ensimmäinen hävikkiruokaravintola Loop muuttaa hävikin herkuiksi. Globaalisti noin 30 prosenttia eli 1,3 miljardia tonnia kaikesta tuotetusta ruoasta […]