Huoneistohotelli Lietsu vastuullisen matkailuun edelläkävijänä

Joensuun keskustassa sijaitsevassa Huoneistohotelli Lietsussa kiertotalous ja vastuullisuus ovat keskeisiä teemoja yrityksen toiminnassa. Iso osa hotellissa olevista kalusteista ja astioista on hankittu käytettyinä, ja kierrätyslöytöinä hankittujen huonekalujen kunnostukseen on panostettu paljon. Hotellihuoneet on sisustettu persoonallisella tyylillä ja useilla erilaisilla teemoilla karjalaisuutta henkien.

Huoneistohotelli Lietsu
Kuva: Huoneistohotelli Lietsu.

Sisustamisessa hyödynnetyillä esineillä on tarinoita kerrottavana osana huoneen tunnelmaa. Löydät huoneista muiden muassa uuden elämän saaneita kirjoja, virkattuja sänkypeitteitä, käyttökeramiikkaa 1980-luvun Heinävedeltä sekä monta tarinaa täynnä olevan matkalaukun Karjalasta.

Lietsussa kannustetaan myös matkailijoita kierrättämään sekä säästämään vettä ja sähköä. Muovin käyttöä vältetään aina kun se on mahdollista. Esimerkiksi saippuat ja käsidesi löytyvät lasipulloista ja kylpyhuoneiden pesualtaat ovat puukomposiittia. Vieraita kannustetaan paperittomaan sisään- ja uloskirjautumiseen. Aamiainen koostuu lähituottajien herkuista ja muutkin hankinnat tehdään niin läheltä kuin mahdollista.

’Mummolan’ aamiaisella ei ilkeä ahnehtia eikä jättää syömättä lautasta tyhjäksi.

Lietsun toimitusjohtaja Helena Puhakka-Tarvainen

Ruokahävikkiä pienennetään Lietsussa kiinnittämällä huomiota raaka-ainetilauksiin ja säilyvyysaikoihin. Ruokaa tilataan vain sen verran mitä tarvitaan.

”Lietsun henkilöstö saa hyvällä omalla tunnolla nauttia buffetista ylijäävää ruokaa, jota ei voi enää uudestaan tarjolle laittaa. Hyödynnämme myös ResQ Club -palvelua ylijäämäruuan myymisessä esimerkiksi karjalaisten perinneleivonnaisten osalta. Olemme huomanneet, että kodinomainen ruokailutila itsessään vähentää lautashävikkiä; ”mummolan” aamiaisella ei ilkeä ahnehtia eikä jättää syömättä lautasta tyhjäksi”, kertoo Lietsun toimitusjohtaja Helena Puhakka-Tarvainen.

Huoneistohotelli Lietsu noudattaa Ekokompassi-ympäristöohjelmaa ja on saavuttanut kestävää matkailua tukevan Sustainable Travel Finland -merkin.

Yhteystiedot:

Helena Puhakka-Tarvainen
Sähköposti: helena(a)lietsuhotel.fi

Toimijat ja hankkeet

Loikka-arkisto hankkeelle CIRCWASTE - Kohti kiertotaloutta.
Circwaste-hanke saa EU:lta rahoitusta, jolla hankkeen materiaalit on tuotettu. Materiaaleissa esitetty sisältö edustaa kuitenkin ainoastaan hankkeen omia näkemyksiä, joista EU:n komissio ei ole vastuussa.

Jätä kommentti

Voit etsiä loikkia yhdellä tai useammalla hakusanalla. Haku kohdistuu loikkien sisältöön ja metatietoihin, kuten kategorioihin, asiasanoihin ja sijaintiin. Hakemalla esimerkiksi "ilmastoloikka porvoo" löytyvät kaikki Porvoon kaupungista raportoidut ilmastoloikat. You can search for leaps matching one or more terms. The search targets both content and metadata such as categories, keywords, and location. For example, by searching for "climate leap Porvoo" you will find all the climate leaps reported in the city of Porvoo.