Korjausompelimo Espoo Mending pidentää vaatteiden käyttöikää

Tuuli Solhagen © Espoo Mending

Korjausompelimo pidentää vaatteiden käyttöikää. Vaatteiden korjaamiseen, modernisointiin ja muokkaamiseen erikoistunut Espoo Mending toivoo vaikuttavansa vaatteiden elinkaareen. Tavoitteena on minimoida jätteeksi päätyvien vaatteiden määrää.

Yksityisyrittäjä Tuuli Solhagen perusti korjausompelimon tuodakseen korjauspalvelut esille ja asiakkaiden ulottuville. Kun näkee korjausompelimon katukuvassa, on helppo muistaa korjaaminen vaihtoehtona uuden ostamiselle.

Tavallisia toimenpiteitä vaatteen käyttöiän pidentämiseksi ovat esimerkiksi farkkujen paikkaaminen ja vahvistaminen sekä takin vetoketjun vaihtaminen tai korjaaminen. Vanhempien vaatteiden modernisointi, eli muodistaminen, on hyvä keino saada menneiden vuosikymmenien takaisia vaateaarteita uudestaan käyttöön. Olkatoppaukset ja suuret 70-luvun kaulukset voidaan poistaa tai modernisoida enemmän nykypäivän tyyliin.

Yhden, kahden tai jopa kolmen sukupolven takaisista vaatteista voi kuoriutua uusia suosikkeja suhteellisen pienellä modernisoinnilla.

Huonosti istuvan, hieman väärän kokoisen tai muuten epämieluisan vaatteen voi myös muokkauttaa itselle mieluisaksi. Vaatteiden kokoa ja pituutta voidaan muuttaa kantajalleen sopivan kokoiseksi. Muokkausompelu mahdollistaa myös suurempia muutoksia, joilla vaatteesta saa itselleen mieluisamman tai käytännöllisemmän. Esimerkiksi takkiin voi tehdä uuden, isomman hupun tai korkeamman kauluksen.

Korjaustyön hinnoittelu yksilökohtaista

© Espoo Mending

Kaikki korjaukset ovat omanlaisiaan riippuen vaatteen kunnosta ja materiaaleista. Se tekee myös hinnoittelusta haastavaa. Vaatteiden korjaaminen ja muokkaaminen poikkeaa suuresti uuden vaatteen tekemisestä. Tehtaalla eri ompeluvaiheet tehdään kuin liukuhihnalla tietyssä järjestyksessä, kankaiden leikkaukset ovat valmiiksi tietyn kaavan mukaiset ja lisäosia löytyy valmiina linjastolla. Tehokas ja nopea valmistustapa poikkeaa suuresti korjausompelusta, jossa jokainen vaatekappale on uniikki. Korjaustyöt hinnoitellaankin tuntiperusteisesti työhön käytetyn ajan mukaan.

Valmiin vaatteen korjaamisessa aloitetaan materiaalin ja sen kunnon arvioimisesta ja tarvittavien saumojen purkamisesta. Esimerkiksi vetoketjun vaihdossa vanhan purkaminen saattaa kestää pidempään kuin uuden ompeleminen paikalleen. Korjausompelussa saakin hyödyllistä näppituntumaa eri materiaaleihin ja vaatteiden laatuun ja oppii tuntemaan, mikä kestää mitäkin toimenpiteitä. Ohuet keinomateriaalit ovat usein hankalimpia käsitellä ja purkamisessa saa olla varovainen, ettei kankaaseen tulee reikiä tai ettei se lähde repeytymään. Tämä kaikki otetaan huomioon hinnoittelussa.

Korjausompelimolla jokainen vaate saa yksilöllisen käsittelyn ja siten korjausompelu onkin artesaanityötä.

Luonnonvarojen säästäminen toiminnan keskiössä

Korjausompelimo Espoo Mendingissä luonnonvarojen säästäminen on koko toiminnan keskiössä. Vaatteet halutaan korjata ja saada uudestaan käyttöön ja kiertoon. Paikkalappuina hyödynnetään lähtökohtaisesti aina kierrätettyjä tekstiilejä ja lisäosat, kuten vetoketjut ja takkien nipsut, ovat usein kertyneet ompelimon varastoon Kierrätyskeskuksen kautta.

© Espoo Mending

Espoo Mending tekee myös suurempaa yhteistyötä Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen kanssa. Green Net Finland koordinoi EU-rahoitteista hanketta Shops2hub, jonka tavoitteena on saada kierrätykseen jätetyt tavarat kiertoon pienyrittäjien avulla. Hankkeen hubiin kuuluu muun muassa käsityöläisiä, jotka valmistavat uusia tuotteita Kierrätyskeskuksen ylijäämämateriaaleista. Espoo Mending on mukana hubissa kehittääkseen tapoja, joilla kierrätettyjen vaatteiden ostajille olisi helposti tarjolla korjaus-, modernisointi- ja muokkauspalveluja.

Espoo Mending täyttää marraskuussa kaksi vuotta ja se on alusta lähtien saanut hyvän vastaanoton. Monet asiakkaat ovat innostuneet kaivelemaan vaatekaappejaan sillä silmällä ja kunnostavat kauan rikki olleita vaatteita uudelleen käytettäväksi. Näin luonnonvarojen säästäminen konkretisoituu omien kulutusvalintojen kohdalla.

Lisätietoa

Toimijat ja hankkeet

Jätä kommentti

Voit etsiä loikkia yhdellä tai useammalla hakusanalla. Haku kohdistuu loikkien sisältöön ja metatietoihin, kuten kategorioihin, asiasanoihin ja sijaintiin. Hakemalla esimerkiksi "ilmastoloikka porvoo" löytyvät kaikki Porvoon kaupungista raportoidut ilmastoloikat. You can search for leaps matching one or more terms. The search targets both content and metadata such as categories, keywords, and location. For example, by searching for "climate leap Porvoo" you will find all the climate leaps reported in the city of Porvoo.