Myötätuulen reitti jakaa tietoa ympäröivästä luonnosta ja tuulivoimasta

Mustilankankaan tuulivoimapuistoon ovat Kalajoen lukion opiskelijat suunnitelleet luontopolun, Myötätuulen reitin, yhteistyössä TuuliWatin kanssa. Luontopolun tavoitteena on jakaa tietoa ympäröivästä luonnosta ja tuulivoimasta. Luontopolku tarjoaa tiedon lisäksi myös virkistäytymis- ja kuntoilumahdollisuuden esim. lähikouluille, leirikouluille ja kuntoilijoille. Kokonaisuudessaan luontopolun pituus on runsas 7 kilometriä.

Yhteistyö Tuuliwatin kanssa aloitettiin Kalajoen lukion silloisten opettajien Päivi Ojalan ja Päivi Myllylän ehdotuksesta. Tuulivoima oli tuolloin vielä aika uusi asia ja oli mielikuvitusta vaativaa miettiä, millä tavoin tuulivoimalat tulisivat näkymään lähiympäristössä.

”Lukion ympäristökurssilaisten kanssa seurasimme tuulipuiston rakentumista. Kävimme opiskelijoiden kanssa muun muassa seuraamassa tuulivoimalan pohjan valutöitä aikaisin aamulla ennen koulupäivän alkua. Suunnittelimme ja toteutimme opastustaulut ympäristökurssilla ja kalajokinen kuntouttavan työtoiminnan duunipaikka valmisti tauluille taustat sekä opasteina toimivat keltapäiset tolpat. Laadimme Tuuliwatille anomuksen reitin rahoituksesta ja saimmekin heiltä tarvikkeiden vaatiman rahoituksen.” , kertovat Päivi Ojala ja Päivi Myllylä.

Opiskelijat osallistuivat myös puiston avajaisiin, jotka pidettiin tuulipuistossa. Esiintyjinä oli monta puhujaa ja yleisöä viihdytti laulaja, tangokuningatar Arja Koriseva. Pitkäsenkylän maatalousnaisten pystyvä porukka hoiti tarjoilujen järjestelyt.

Tuuliwatti sponsoroi projektiin osallistuvien opiskelijoiden valmistuessa ylioppilaiksi heille jaettavaksi kaksi 100 euron stipendiä.

Myötätuulen reitin alkuun pääsee Vehkojantien päässä olevalta tuulimyllyltä (no 28), jossa sijaitsevat aloitusinfotaulu ja reitin kartta. Reitin varteen pääsee myös Samunevan tietä pitkin.

Lisätietoa Kalajoen luontopoluista ja laavuista: Luontopolut ja laavut

 

Toimijat ja hankkeet

Loikka-arkisto kunnalle Kalajoen kaupunki.

Jätä kommentti

Voit etsiä loikkia yhdellä tai useammalla hakusanalla. Haku kohdistuu loikkien sisältöön ja metatietoihin, kuten kategorioihin, asiasanoihin ja sijaintiin. Hakemalla esimerkiksi "ilmastoloikka porvoo" löytyvät kaikki Porvoon kaupungista raportoidut ilmastoloikat. You can search for leaps matching one or more terms. The search targets both content and metadata such as categories, keywords, and location. For example, by searching for "climate leap Porvoo" you will find all the climate leaps reported in the city of Porvoo.