Uusiotietokoneita Forssan yläkoululaisille

Forssan yläkoulussa oli edessä henkilökohtaisen kannettavan tietokoneen hankinta jokaiselle koulun oppilaalle. Tällä kertaa asiaan löydettiin taloudellisempi ja ympäristöä säästävämpi ratkaisu, kun uusien tietokoneiden sijaan oppilaille hankittiin uusiokannettavat.

Laitteet olivat 2-4 vuotta vanhoja, business-luokan tietokoneita, joilla on 3 vuoden takuu. Jo ensipäivistä lähtien koululta on tullut kiitoksia ja positiivista palautetta laitteiden hyvään kuntoon liittyen:

Ensimmäinen erä oli syynissä tänään ja on pakko heti antaa teille positiivista palautetta. Laitteet oli todella upeassa kunnossa. Suuret kiitokset tästä.

Forssan kaupungin ICT-asiantuntija Jani Blomerus

Investointikustannus oli vain 65 000 €, joten säästöä uusiin laitteisiin verrattuna syntyy 50 000€ vuodessa ja elinkaariset CO2e päästötkin vähenevät arvioidun kolmen vuoden mittaisena käyttöaikana vuosittain yli 21 tonnilla, joka vastaa esimerkiksi yli 114 tuhannen kilometrin ajamista henkilöautolla.

Käytettyjen laitteiden hankkiminen uusien sijaan onkin ekoteko ja harkitsemisen arvoinen seikka hankintoja tehtäessä.

Toimijat ja hankkeet

Loikka-arkisto  FISU-verkosto.

Jätä kommentti

Voit etsiä loikkia yhdellä tai useammalla hakusanalla. Haku kohdistuu loikkien sisältöön ja metatietoihin, kuten kategorioihin, asiasanoihin ja sijaintiin. Hakemalla esimerkiksi "ilmastoloikka porvoo" löytyvät kaikki Porvoon kaupungista raportoidut ilmastoloikat. You can search for leaps matching one or more terms. The search targets both content and metadata such as categories, keywords, and location. For example, by searching for "climate leap Porvoo" you will find all the climate leaps reported in the city of Porvoo.