Uusi seisake toi Tesoman lähijunan piiriin

Kuvassa näkyy Tesoman seisakkeen kyltti.
Kuvan lähde: Nysse.

Tampereen seudulla on kehitetty viime vuosina voimakkaasti lähijunaliikennettä ja yhtenä esimerkkinä tästä on syksyllä 2021 valmistunut Tesoman seisake, jonka avajaisia vietettiin 16.8.2021. Avajaisista alkaen Tesoman seisakkeelle on pysähtynyt noin 18 kaukojunaa ja 14 lähijunaa joka arkipäivä. Ensimmäinen juna ottaa kyytiinsä matkustajia jo klo 5:42, mikä mahdollistaa monille Tampereen, Nokian ja Toijalan suuntaan kulkeville työmatkan teon oman auton sijaan junalla.

Tesoman seisakkeen rakentamisesta sovittiin Tampereen kaupunkiseudun ja valtion välisessä maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimuksessa 2020–2023. Väylävirasto toteutti hankkeen yhteistyössä Tampereen kaupungin kanssa ja noin 4,2 miljoonan euron kustannukset jaettiin osapuolten kesken MAL-sopimuksen mukaisesti. Infrastruktuurin valmistuttua M-lähijuna, jonka vuoroja Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikenne Nysse tilaa, alkoi pysähtymään myös Tesomalla.

”Tesoma on viime vuosina reilusti uudistunut kaupunginosa. Sen keskustaan on tullut uusi liikekeskus sekä monia palveluita, joten on kiva, että aluekehitystä on voitu täydentää juna-asemalla.” kommentoi Nyssen joukkoliikennejohtaja Mika Periviita. Tesoma kuuluu Nysse-alueeseen ja VR:n Nyssen kanssa tekemän lippuyhteistyön ansiosta Tesoma-Tampere välillä pääsee kulkemaan kätevästi Nyssen AB-vyöhykkeiden- ja Tesoma- Nokia välillä BC-vyöhykkeiden lipuilla. Nyssen liput tulee leimata laiturin lukulaitteella ennen junaan nousua. Samalla lipulla voi sitten tarpeen mukaan jatkaa matkaa Nyssen busseilla tai ratikalla.

Uusi seisake on hyvä lisä Tampereen junaliikenteeseen.

Nyssen joukkoliikennejohtaja Mika Periviita

Nyssen työntekijä näyttää matkustajalle juna-asemalla, miten lipunlukulaitetta käytetään.
Lippuyhteistyön ansiosta Tesoma-Tampere välillä pääsee kulkemaan kätevästi Nyssen AB-vyöhykkeiden- ja Tesoma- Nokia välillä BC-vyöhykkeiden lipuilla. Kuvan lähde: Nysse.

Uusia seisakkeita ei avata usein, joten uuden seisakkeen saaminen Tampereelle on merkittävä lisä kaupunkiseudun joukkoliikenteeseen. ”Vaikka junia ei pysähdy Tesomalla yhtä paljon kuin vaikka pääkaupunkiseudun seisakkeilla, on uusi seisake kuitenkin hyvä lisä Tampereen junaliikenteeseen.” toteaa Periviita ja jatkaa: ”Se on hyvä lisä myös valtakunnan liikenteeseen, koska Tesomalla pysähtyy Poriin vievä juna. Tesoman seisake linkittyy myös Tampereen länsipuolen asumiseen sekä Lielahden suuntaan. 10 000 ihmistä asuu kohtuu lähellä uutta seisaketta. Se on pienen kaupungin verran asukkaita.”

Koronarajoitusten väistyessä lähityöskentely alkaa jälleen yleistymään. Julkisilla liikkumisen, esimerkiksi juuri töihin kulun helpottamiseksi Tesoman seisakkeella pysähdyksen tekevää junaliikennettä lisätäänkin tänä vuonna jälleen elokuusta alkaen, kun Nysse tilaa VR:ltä lisävuoroja kaupunkiseudun lähijunaliikenteeseen. Ristimäenkadulle rakennettiin Tesoman seisakkeen yhteyteen myös uusi liityntäpysäköintialue julkisilla kulkuun kannustamiseksi ja jos oman auton haluaa jättää kotiin kokonaan, voi seisakkeelle saapua pyörällä tai bussilla.

Toistaiseksi Tesoman seisakkeelle pysähtyvät Porin suuntaan menevät kaukojunat sekä Nokian, Tampereen ja Toijalan välillä liikennöivät M-lähijunat. Nopeimmillaan Tesomalta pääsee Tampereelle lähijunalla 8 minuutissa ja Nokialle 6 minuutissa. Uusi seisake edistää Tampereen kaupunkiseudun vihreää siirtymää.

Ihmisiä odottamassa ensimmäisen junan saapumista Tesoman seisakkeelle sen avajaisissa.
Ihmisiä odottamassa ensimmäisen junan saapumista Tesoman seisakkeelle sen avajaisissa 16.8.2021. Kuvan lähde: Nysse.

Toimijat ja hankkeet

Loikka-arkisto toimijalle Nysse.
Loikka-arkisto toimijalle VR.

Jätä kommentti

Voit etsiä loikkia yhdellä tai useammalla hakusanalla. Haku kohdistuu loikkien sisältöön ja metatietoihin, kuten kategorioihin, asiasanoihin ja sijaintiin. Hakemalla esimerkiksi "ilmastoloikka porvoo" löytyvät kaikki Porvoon kaupungista raportoidut ilmastoloikat. You can search for leaps matching one or more terms. The search targets both content and metadata such as categories, keywords, and location. For example, by searching for "climate leap Porvoo" you will find all the climate leaps reported in the city of Porvoo.

Onko Kestävyysloikka hyvä? Vastaa kyselyyn ja auta meitä kehittämään palvelua: link.webropol.com/s/Kestavyysloikka