Kalustekierrätyksellä taloudellisia ja ekologisia säästöjä, Ii

Lähes 500 työntekijän Iin kunnassa, käyttämättömät toimistokalusteet kuten pöydät, tuolit, arkistokaapit ja pulpetit vievät paljon kallista varastotilaa ja saattavat epähuomiossa nurkkiin ja käytäville säilöttyinä kasvattaa kiinteistöjen paloturvallisuusriskiä.

Keväästä 2019 lähtien kunnan työllistämispalvelut ja Tuunataan työtä -hanke ovat kartoittaneet jo lähes 1 000 tarpeettoman irtaimiston kunnon. Tuunataan työtä -hankkeen projektisuunnittelijan Veli-Pekka Korhosen mukaan idea on lähtöisin Turun kaupungilta, jossa kaluste- ja materiaalikierrätyksellä ja huollolla on onnistuttu järkevöittämään uushankintoja.

Suuren kalustemäärän ja hajallaan sijaitsevien varastojen takia, Iin kunnan yksiköillä ei ole ennestään ollut tarjolla riittävästi tietoa hyväkuntoisista kalusteista ja materiaaleista, mikä on helposti johtanut uuden ostamiseen. Ongelma on ratkaistu perustamalla kalusteille keskusvarasto, jonka toiminnasta vastaa kunnan työllistämispalvelut. Kunnostukseen kelpaamattomista kalusteista on otettu mahdollisuuksien mukaan talteen esimerkiksi pöydän jalkoja muihin kunnostusprojekteihin.

Iin kunnan hankintaohjetta päivitetään niin, että yksiköt ensisijaisesti katsovat verkkosivustolta tarjonnan ennen kuin uutta laitetaan tilaukseen. Säästyvistä hankintamenoista voidaan kehittää henkilöstölle pientä kannusteporkkanaa. Tulevaisuudessa kierrätyssivustolle voidaan ottaa mukaan esimerkiksi lainatavaroita ja miksei jopa avata näkymä kuntalaisten hyödynnettäväksi.

Kalustekierrätystä Iissä. Vanhojen kierrätys säästää materiaalia.

Toimijat ja hankkeet

Loikka-arkisto hankkeelle Kohti hiilineutraalia kuntaa (Hinku).
Loikka-arkisto kunnalle Ii.
Loikka-arkisto  FISU-verkosto.

Jätä kommentti

Voit etsiä loikkia yhdellä tai useammalla hakusanalla. Haku kohdistuu loikkien sisältöön ja metatietoihin, kuten kategorioihin, asiasanoihin ja sijaintiin. Hakemalla esimerkiksi "ilmastoloikka porvoo" löytyvät kaikki Porvoon kaupungista raportoidut ilmastoloikat. You can search for leaps matching one or more terms. The search targets both content and metadata such as categories, keywords, and location. For example, by searching for "climate leap Porvoo" you will find all the climate leaps reported in the city of Porvoo.