Lohjan keittiöissä työskennellään tarmokkaasti kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi

Ilmakuva Källhagenin koulusta Lohjalla. Yhdellä koulurakennusten katoista on aurinkopaneeleja.
Lohjan koululounailla on jokaiselle päivittäin tarjolla kasvisruokavaihtoehto. Kuvassa Källhagenin koulu.

Päästövähennyksiä tavoitellaan Lohjan ruokapalveluissa monin keinoin ja ideoita kehitetään jatkuvasti lisää. Kasvisruokaa on nyt aina vapaasti tarjolla kaikissa koulukohteissa,  hävikkiruokaa myydään ja jaetaan alueen asukkaille ja Hävikkimestarit-sovelluksen avulla saadaan tietotaitoa hävikkiruoan määrän vähentämiseen. Lisäksi tarjottava ruoka on 75% kotimaista ja lähiruokaa tarjotaan mahdollisuuksien mukaan.

Ruokapalveluiden tiimi lähti toteuttamaan muutoksia yhtenä rintamana. Kasvisruoan osuutta pyrittiin kasvattamaan myös kouluruoan suositusten pohjalta. Kaupungin kaikissa ravintoloissa on ollut viikoittainen kasvisruokapäivä jo muutaman vuoden ajan, mutta kasvisruoka haluttiin tarjota päivittäiseksi vaihtoehdoksi kaikille koululaisille ja opiskelijoille. Lohjalla tehdään parhaillaan kovasti töitä entistä maistuvampien kasvisruokareseptien löytämiseksi, minkä lisäksi noin 2/3 kasvisruoista pyritään saamaan täysin vegaanisiksi tuleville ruokalistoille.

Ruoan kotimaisuusaste on haluttu nostaa mahdollisimman korkeaksi. Suomen tuotanto-olosuhteet eivät mahdollista 100% kotimaisuusastetta, mutta kotimaisia tuotteita käytetään resurssien puitteissa aina kun mahdollista. Ruokapalveluiden toimipisteissä on jo päästy syömään herkullista lähellä tuotettua leipää.

Lohjan Laurentius-koulun salaattibuffet valmiina ruokailijoita varten.
Lohjan Laurentius-koulun salaattibuffet valmiina ruokailijoita varten.

Ruokapalvelut antavat ja myyvät ylijäämäruokaa edullisesti monissa Lohjan kouluissa ja palvelupisteissä. Palvelu on tarjolla kaikille lohjalaisille, mutta sillä on haluttu tukea erityisesti vähävaraisia eläkeläisiä, työttömiä ja diakoniatyön asiakkaita. Ruokapalveluiden aluepäällikkö Nina Olsbon mukaan suosittu palvelu on tavoittanut asiakkaat erinomaisesti, ja sen myötä biojätteeksi päätyy vuosittain lähes 10 000 ruoka-annosta vähemmän.

Ruokahävikkiä pyritään vähentämään monin keinoin. Kouluilla käytössä oleva Hävikkimestarit-sovellus auttoi vähentämään hävikin määrää jopa 25% ja sen käyttöä laajennetaan muihinkin toimipisteisiin. Hävikkimestarit-järjestelmään kirjataan, paljonko ruokaa tilataan, paljonko sitä jää, miten ylijäämää on hyödynnetty ja paljonko päätyy jätteeksi. Kertynyt data auttaa suunnittelemaan tilauksia tehokkaammin, jolloin hävikkiä syntyy vähemmän.

Aluepäällikkö Nina Olsbon mukaan Lohjan ruokapalveluiden seuraava tavoite on laajentaa lohjalaisen koulun tarjotinpilottia. Pilottikoulun ruokalassa on luovuttu tarjottimien käytöstä, sillä niiden käsittelyyn ja pesuun kuluu paljon energiaa ja työaikaa. Olsbo toteaa, että Lohjan ruoka- ja siivouspalveluissa vastaavia vähäpäästöisiä toimintamalleja yritetään kehittää jatkuvasti lisää.

Meillä on mahdollisuudet moneen, koska tavoitamme ison joukon kaupunkilasia päivittäin. Sen lisäksi, että ilmastopositiivisissa toimissa syntyy kaupungin tavoitteiden mukaisia ympäristöhyötyjä, saamme samalla myös positiivisia taloudellisia ja sosiaalisia vaikutuksia.

Aluepäällikkö Nina Olsbo

Toimijat ja hankkeet

Loikka-arkisto hankkeelle Kohti hiilineutraalia kuntaa (Hinku).
Loikka-arkisto kunnalle Lohja.

Jätä kommentti

Voit etsiä loikkia yhdellä tai useammalla hakusanalla. Haku kohdistuu loikkien sisältöön ja metatietoihin, kuten kategorioihin, asiasanoihin ja sijaintiin. Hakemalla esimerkiksi "ilmastoloikka porvoo" löytyvät kaikki Porvoon kaupungista raportoidut ilmastoloikat. You can search for leaps matching one or more terms. The search targets both content and metadata such as categories, keywords, and location. For example, by searching for "climate leap Porvoo" you will find all the climate leaps reported in the city of Porvoo.